Halloween: Lakritsi-sitruunatäytekakku

käyttäjältä Anniina

Kolmas halloween-kakuista on: Lakritsi-sitruunatäytekakku. Ohje sisältää gluteenittoman ja vegaanisen täytekakkupohjan ohjeen, jollaista monet varmasti kaipaavat.

Oman täytekakkupohjareseptin luomisessa vierähti tovi. Tavoitteena oli saada samanlainen kakkupohja kuin kananmunia sisältävä on – en halunnut tyytyä vain sen suuntaiseen. Kakkupohjan piti olla kuohkea, vaalea, leikattavissa ja murenematon. Ja nyt voin sanoa: Sellainen se on!

Pohjan salaisuus on omenaviinietikassa, psylliumissa ja Risentan hienoissa riisijauhoissa sekä siinä, että pohja tehdään uunipellille leivinpaperin päälle. Pelliltä pohjasta voi lekata haluamansa muotoisia paloja. Tähän kakkuun sain yhdeltä pelliltä leikattua neljä pyöreää (18 cm halkaisija) kakkupohjaa. Yhden pohjakappaleen jouduin leikkaamaan puoliksi, jotta sain kaikki neljä samalta pelliltä, mutta se ei haitannut kakun kokoamisessa: se ei tehnyt siitä horjuvaa tms.

Täytekakun täytteenä on sitruunamoussea, jota olen tehnyt täytekakkujen väliin jo iät ja ajat. Aina se vaan pysyy suosikkina. Jos kysyn perheeltäni, millaista kakkua saisi olla, on vastaus hyvin usein ”sitä sitruunaa, kiitos.” 🙂

Kakun päällä on soijavispikermasta ja Violifen tuorejuustosta tehty kuorrute, jota pystyy myös helposti pursottamaan. Jos haluat koristella kakun kokonaan pursotuksilla, tee kuorrutusta hieman enemmän. Itse värjäsin osan kuorrutteesta elintarviväreillä ja maustoin raakalakritsijauheella. Älä käytä värjäämiseen liian nestemäisiä värejä, koska muuten kerma ei pysy jämäkkänä vaahtona. Raakalakritsijauhe kannattaa siivilöidä kerman joukkoon, jotta jauhe ei paakkuunnu. Jauhetta ei tarvitse paljon, jotta kermaan saa lakritsin makua, joten varo laittamasta liikaa. Lisäpotkua kakulle antaa koristelussa käytetty turkinpippuriruohe ja gluteenitonta lakritsi, jota löytyy Porvoon lakulta ja myös Finiltä patukoina ja pussina nimellä Gourmet black liqourice.

Täytekakkujen tekemisessä tärkeintä on mielestäni kärsivällisyys. Kun täytekakun on saanut koottua, se pitää laittaa jääkaappiin odottamaan koristelua seuraavaan päivään. Yön aikana kakku mehevöityy ja pysyy paljon paremmin koossa leikattaessa.

Vinkkinä koristeluun: laita jo ennen täytteitä ensimmäisen kakkupohjan alle leivinpaperista leikattuja leveitä suikaleita suojaaman kakkulautasta kermaroiskeilta. Kun olet pursottanut kakun, voit vetää varovasti leivinpaperisuikaleet pois. Näin kakkulautanen on pysynyt siistinä.

Täytekakkupohja

  • 4,5 dl riisijauhoja (Risenta)
  • 1,9 dl sokeria
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl psylliumia
  • 3 dl soijamaitoa
  • 4,5 rkl rypsiöljyä
  • 1,5 rkl omenaviinietikkaa

Kostutukseen

  • makeutettua soijamaitoa

Sitruunatäyte

  • 1 dl sitruunamehua
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 2 dl sokeria
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 300 g vegaanista tuorejuustoa (Violife)
  • 1,5 dl soijavispikermaa (Alpro)
  • 1,5 tl vaniljasokeria

Kermakuorrutus

  • 2 dl soijavispikermaa (Alpro)
  • muutama tippa sitruunamehua
  • 100 g vegaanista tuorejuustoa (Violife)
  • 5 rkl sokeria
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • halutessasi raakalakritsijauhetta (Urtekram) ja mustaa ja keltaista elintarvikeväriä (Wiltonin pastavärit)

Koristeluun

  • turkinpippurirouhetta
  • gluteenitonta lakritsia (Fini)
  1. Valmista täytekakkupohja. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Levitä pellille leivinpaperi.
  2. Mittaa kulhoon soijamaito, rypsiöljy ja omenaviinietikka. Sekoita. Seos paksuuntuu piimäiseksi.
  3. Sekoita kulhossa riisijauho, sokerit, leivinjauhe ja psyllium.
  4. Lisää etikka-öljy-maitoseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada ja levitä taikina leivinpaperin päälle.
  6. Paistaa uuni keskitasolla noin 9 minuuttia. Pohja valmistuu nopeasti ja jää todella vaaleaksi.
  7. Anna kakkupohjan jäähtyä, ennen kuin leikkaat siitä haluamasi kokoisia ja muotoisia pohjia.
  8. Valmista sitruunamousse mittaamalla kattilaan sitruuna- ja appelsiinimehu, sokeri ja maissitärkkelys. Sekoita vispilällä tasaiseksi ja kuumenna levyllä koko ajan rauhallisesti sekoittaen. Laske levyn lämpöä, kun seos alkaa kiehua. Muista sekoittaa koko ajan ja nosta pois, kun seos on paksua kiisseliä.
  9. Jäähdytä kiisseli laittamalla kattila kylmällä vedellä täytettyyn altaaseen. Varo roiskuttamasta vettä kiisselin sekaan.
  10. Vatkaa sitruunatäytteen soijavispikerma. Vatkaa kuohkean kerman joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Lisää lopuksi kunnolla jäähtynyt kiisseli ja sekoita varovasti tasaiseksi.
  11. Kokoa kakku käyttäen apuna irtopohjavuokaa. Laske ensimmäinen pohjalevy haluamallesi kakkulautaselle ja aseta sen ympärille irtopohjavuoan reunat tukemaan kakkua. Kostuta pohjaa soijamaidolla. Kostutus imeytyy paremmin pohjapuolelle kuin paistopinnalle. Jos teet neljäkerroksisen kakun, jaa täytettä tasaisesti jokaisen pohjan väliin. Kokoa kakku toistamalla pohja – kostutus – sitruunatäyte -järjestystä, kunnes saat viimeisen pohjan päällimmäiseksi. Muista kostuttaa myös päällimmäinen kerros.
  12. Jätä irtopohjavuoka tukemaan reunoja. Laita kakun päälle myös irtopohjavuoan pohja painamaan kakkua kevyesti alaspäin. Näin kakusta tulee tiiviimpi. Anna kakun hyytyä ja tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  13. Valmista tarjoilupäivänä kakun päälle tuleva kerma. Vatkaa soijavispikerma. Puristamalla joukkoon muutamia sitruunamehutippoja saat soijakermasta nopeammin pysyvää vaahtoa. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Mausta halutessasi osa seoksesta raakalakritsijauheella ja värjää elintarvikeväreillä.
  14. Levitä ja pursota päällistä haluamallasi tavalla kakun päälle. Koristele turkinpippurirouheella ja lakritsilla.
  15. Herkuttele!

Saatat myös pitää näistä

1 kommentti

Pipsa 13 marraskuun, 2019 - 8:14 pm

Onpa herkullisen näköinen kakku, pitääkin kokeilla! 😛

Vastaa

Kommentoi